C.I.B. FI & NO & EE & LV & LT & RU & BY & BALT MVA EE JVMA EE VMVA JV-11 TLNW-13 BALTVV-18

ROTSHCARD LEOPOLD

18.06.2010 - 25. 08.2026

Leevin pitkä elämä tuli päätökseensä vanhuuden vaivojen ja väsymyksen myötä. Olin jo keväällä päättänyt, että vien Leevin viimeiselle matkalle syksyn aikana. Liikkuminen oli jo todella hidasta, pidätyskyky oli osittain mennyttä ja dementiakin vaivasi. Viimeiset nivelpiikit haettiin vielä elokuun alussa, ja nivelrikosta ei ollut haittaa missään vaiheessa. Hiljaista luopumista olin tehnyt jo viimeiset pari vuotta, joten eutanasia-ajan varaaminen ei sitten lopulta ollutkaan niin vaikeaa kuin olin ajatellut. Enemmän olin huolissani siitä, miten Siri sopeutuu Leevi-sedän menetykseen, mutta ainakin toistaiseksi elämä on sujunut kuten ennenkin. Oudolta kuitenkin tuntuu, kun talossa on vain yksi koira. Toisaalta päällimmäinen tunne oli helpotus, kun ei tarvinnut enää miettiä sitä väistämätöntä viimeistä päivää ja tehdä saattohoitoa. Leevillä oli paljon ystäviä ja me kaikki muistelemme lempeää herrasmiestä lämmöllä. 

Sisäisen eipäs-juupas -pohdinnan jälkeen päätin kuitenkin lähteä vielä kolmannen kerran yrittämään Latvian näyttelyitä. Päätin, että jos nytkään ei tulosta tule, neljättä kertaa en enää lähde eli se on nyt kaikki tai ei mitään. Kolkuteltiin junalla taas Kyminlinnaan, josta reissukaverimme Elina noukki meidät kyytiin. Mukaan lähtivät myös venäjänvinttikoiranuorukainen VilleGalle ja englanninbulldoggi Kalma. Ensimmäinen etappi oli Kotkan Prisma, josta haimme iltaevästä, ja matka jatkui sieltä Länsisatamaan. Tallinnan läpi sompailu oli jännittävää, mutta selvisimme kuitenkin Tarttoon menevälle tielle ja pienen tankkaus- ja pissatustauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti etelää. Perille pääsimme n. klo 23. Majapaikkamme oli kerrostaloasunto Cesis -nimisessä latvialaisessa pikkukaupungissa n. 50 km Valmierasta etelään. Tilaa oli runsaasti, molemmilla oli oma makuuhuone ja ulkoilutusmaastotkin olivat hyvät. Olipa asunnossa sattumoisin myös corgiaiheinen ovimattokin!

Lauantaina oli Valmierassa ensimmäinen näyttelypäivä. Kyseessä oli kansallinen pikkunäyttely eikä hallissa ollut pahaa ryysistä missään vaiheessa. Meidän kehämme oli vasta klo 14 jälkeen. Kalma ja VG olivat jo siinä vaiheessa molemmat pokanneet VSP:t omista kehistään ja valioituneet, joten Elinalla ei ollut enää paineita menestyksestä. Cardeja oli 3 kpl ja tietysti kaikki aikuisia narttuja, yksi virolainen, yksi latvialainen ja Siri. Kaikki saivat ERIn ja SA:n, ja PN-kehässä virolainen voitti, sai sertin ja valioitui, Siri oli kakkonen ja latvialainen kolmas. Niin meni jälleen serti nenän edestä ja jännitys jatkui seuraavaan päivään. Näyttelyn jälkeen käytiin kaupassa ja lähdettiin kämpille. Nyt näki maisemat valoisaan aikaan ja keltaisena leiskuvat lehtipuut tekivät Latvian maisemista kerrassaan upeat! 

Sunnuntaiaamu valkeni sateisena ja harmaana, ja tuulikin oli aika navakka. Elina oli laittanut näyttelytoimikunnalle aikataulutoiveen, joka oli toteutettu eli meidän kaikkien kehät olivat heti klo 9 jälkeen. Laitoimme kämpillä kamat kasaan, heitimme avaimen postilaatikkoon ja suuntasimme Valmieraan. Hallissa pärähti heti aamusta soimaan palohälytys, joka ei onneksi aiheuttanut evakuointitoimia. Cardikehässä olivat samat koirat ja sama järjestys. Tuomari tykkäsi Siristä kovasti ja luulen, että olisimme voittaneet, jos Siri olisi esiintynyt reippaammin. Virolainen voittaja otti kuitenkin tarjotun sertin ja siinä vaiheessa ajattelin, että eihän tämä nyt näin voi mennä... Kysyin rouvalta, että eikös teidän koiranne valioitunut eilen ja sanoin kehäsihteerille, että eikös serti kuuluisi meille. Näinhän asia tietysti olikin, sihteeri otti ruusukkeen takaisin ja sitten ruksittiin papereita uusiksi ja serti tuli - vihdoin ja viimein - meille! Siri valioitui viimeisellä mahdollisella hetkellä ja sitten päästiin kuin päästiinkin ottamaan valiokuvia. Elinan koirat olivat molemmat ROPpeja, muttemme tietenkään jääneet loppukehiin, vaan heti kuvaussession jälkeen pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin kohti Tallinnaa. Perillä satamassa oltiin hyvissä ajoin ja käytettiin koirat pissalla ja tehtiin pakolliset viinaostokset SuperAlkossa. Satamassa tuuli niin kovaa, että auto heilui, ja mä ajattelin, etten selviä yrjöämättä laivamatkasta. Jostain kumman syystä laiva ei kuitenkaan keinunut yhtään! Elina heitti meidät Kyminlinnan seisakkeelle ja ehdin illan toiseksi viimeiseen junaan. Kotona oltiin jo klo 21.30, kun Airi tuli kyytimään meidät asemalta kotiin.

Nyt pidetään todennäköisesti puolen vuoden tauko näyttelyistä (ellei joku satu ehdottamaan jotain ulkomaanmatkaa...). Messarin aion jättää väliin osittain töiden takia ja osittain Sirin edellisen messukeskuskeikan huonojen kokemusten vuoksi. Veteraani-ikäkin on enää reilun vuoden päässä eli ehkä tämä viimeinen valiovuosi otetaan vähän iisimmin. 

Tämän voisi kuitata yhdellä lauseella: ei kerrottavaa jälkipolville. Luumäen näyttely meni ihan ok, kun Siri sai ylimääräistä boostia juoksuisen Piikun kanssa telmiessä. Se innostui juoksuhajuista kuin uros konsanaan! Vuoden kohokohta piti olla maailmanvoittaja Helsingissä, mutta se meni aivan penkin alle. Kaikki meni pieleen jo edellisenä iltana, kun olimme Sirin kanssa lähdössä iltalenkille. Ehdittiin kävellä 200 m, kun viereisen talon pihalla alkoi ilotulitus ja sitten Siriä vietiin! Seuraava aamu ei mennyt yhtään sen paremmin, koska silloin alkoi kyyhkysenmetsästysaika ja taas paukkui... Tämän kaiken jälkeen messukeskuksen hälinä oli vaan yksinkertaisesti liikaa. Siri halusi kehästä pois ja hädin tuskin sain sen edes liikkumaan. Se siitä sitten. 

Pari viikkoa tämän jälkeen käytiin Heinolasta hakemassa sileä ERI, ja kehässä olo ahdisti selvästi edelleen. Sitten pidettiin 5 vk taukoa ja käytiin Lahden ryhmiksessä pyörähtämässä. Sileä ERI tuli sieltäkin, mutta nyt Siri oli jo normaalin oloinen kehässä. Tulos ei ollutkaan nyt pääasia, vaan se, että Sirillä olisi hauskaa. Tästä rohkaistuneena lähdemmekin lokakuun puolivälissä kolmannen kerran yrittämään Latvian sertiä, tällä kertaa pikkunäyttelyyn Valmieraan.

Leevi-pappa täytti viikko ennen juhannusta uskomattomat 15 vuotta! En olisi ikimaailmassa uskonut, että saan pitää tämän ihanan pappakoiran näin kauan. Leevi on ollut ihan hyvässä kunnossa. Talvisin kunto on yleensä aina kesää parempi, mutta tämä kesä on ollut sen verran viileä, että vanhus on jaksanut liikkua ihan hyvin. Viikoittain käymme Evidensiassa ottamassa Librela- ja Cartrophen-piikit eikä nivelrikosta ole ollut sen suurempaa vaivaa. Syksystä asti käytössä ollut Librela varsinkin on auttanut kovasti. Yleensä lenkin pituudet ovat 300-1000 metriä, mutta hyvänä päivänä saattaa mennä puolentoista kilsan lenkkikin. Kuulo on mennyt melkein kokonaan, mutta näkö pelaa vielä ainakin sen verran, että nameja heiteltäessä se yleensä saa kopin. 

Sirin näyttelykalenteriin ovat kuuluneet Lahti x 2, Rautjärvi, Luumäki ja Kotka. Rautjärveltä tuli VSP, Luumäeltä PN2, Kotkasta PN3 ja Lahti KV:stä PN4 eli yksi joka sorttia. Itselläni oli henkisesti aika haastava kevät ja olin kotona aika lailla omissa ajatuksissani miettien työkuvioita. Herkkänä koirana Siri reagoi tähän ja on itsekin ollut koko kevään ja alkukesän vähän tavallista vaisumpi ja rapsutuksenkipeämpi. Toivottavasti asia korjaantuu ajan kanssa, itsellä on ainakin nyt pään sisällä hyvä olo. Siri pääsi alkukesästä käymään Luumäellä myös ihan muuten vaan, kun käytiin vanhassa lapsuudenkodissani. Mukana olivat myös Piiku-cardi ja pemupojat Niilo ja Dani. 

Helmikuun 27. pakattiin taas kimpsut ja kampsut, hypättiin Kotkan junaan ja hypättiin Kyminlinnasta Elinan ja Elenan kyytiin kohti Riikaa. Matkaan lähdettiin jo aamupäivällä ja perillä oltiin klo 20.30. Kaikki meni hyvin, kunnes tultiin iltalenkiltä hotellille. Siri ryysi ovesta sisälle ja minä rempaisin oven vähän liian nopeasti auki. Siri jäi jotenkin oven töytäisemäksi, huusi kuin hyeena ja ontui hissille. Siinä vaiheessa tuli epätoivo, että tässäkö tämä reissu nyt oli. Käytiin nukkumaan ja aamulla, kun Siri yritti nousta lattialta, koko takapää oli jäykkä kuin rautakanki ja jalatkin tutisivat. Otin Sirin sängylle ja hieroin sitä puoli tuntia, mikä auttoikin rentoutumaan. Sen jälkeen lähdettiin aamulenkille, ja Siri liikkui ihan normaalisti. Huh!!!

Lauantaina oli eka näyttelypäivä ja tuomarina oli Morten Matthes Tanskasta. Cardinarttuja oli 11 kpl ja tuloksena oli ERI2 SA. Hyvä arvostelu, mutta lyhyistä takaliikkeistä tuli sanomista (miksiköhän?!). Iltapäivällä lähdettiin kävelylle viime kerrasta tuttuun puistoon (tällä kertaa avain pysyi taskussa!), joka oli niin märkä, ettemme käyneet muuta kuin tsekkaamassa paikalliset sorsat. Vein Sirin huoneeseen ja lähdin vielä yksin käppäilemään kadulle. Lähikauppa ei oikein houkutellut, mutta löysin parin korttelin päästä hieman isomman kaupan, josta ostin iltapalaa. Sitten iski kauhea väsymys ja loppuilta meni molemmilla sängyssä makailemalla. 

Toisena päivänä tuomarina oli italialainen Barbara Macchio, jonka tuomarilinja oli vähintäänkin erikoinen. Meille tuli taas huomautus lyhyistä takaliikkeistä, mutta meidän edelle meni koira, joka ei liikkunut hyvin edestä eikä takaa... Tulos ERI2 ja jälleen turha reissu. Nyt ei tosin harmittanut yhtä paljon kuin viimeksi, koska serti ei ollut lähelläkään. Jospa sitä viitsisi yrittää vielä syksyllä kolmannen kerran... Valmiera voisi sopia meille paremmin kuin nämä isot karkelot. Tulipahan nyt käytyä kerran elämässä myös kissanäyttelyssä. Kipsalan messukeskuksessa järjestettiin samalla lemmikkimessut ja toisessa hallissa oli kaikenlaisia kaakattajia, kissoja ja jyrsijöitä.

Kotimatkalle lähdettiin klo 14, käytiin matkalla nopeasti SuperAlkossa ja laivalle ehdittiin juuri sopivasti. Yöllä oltiin Kotkassa, ja jäimmekin Sokos Hotel Seurahuoneelle yöksi. Ihana huone, maukas aamiainen ja kiva tunnelma! Harmi, että hotellivisiitti jäi niin lyhyeksi. Aamujunalla puksuteltiin Kouvolaan ja taksilla loput.

Leevi-papan kuulumisiakin lienee paikallaan kertoa. Papparainen (ikää nyt 14,5 v) porskuttaa hyvissä voimissa edelleen. Lenkit lyhenevät pikkuhiljaa, mutta Librela-pistokset ovat auttaneet nivelrikkoon selvästi. Jokusen myyränkin Leevi on saanut vielä kiinni, kun päivälenkit ovat useimmiten tehty pellolla. Toivottavasti meillä on yhteistä aikaa vielä paljon jäljellä.