Syksyn viimeinen näyttely oli syyskuun toisena viikonloppuna aurinkoisessa Porvoossa. Ilma oli niin lämmin ja kesäinen, että iltapäivän ajaksi piti etsiä varjoisa paikka koirien häkeille. Siri päätti uskomattoman näyttelykesän tuloksella ERI2 SA PN2! Kahdeksasta kesänäyttelystä 4 ykkössijaa ja 2 kakkossijaa! Edes Leevi ei yltänyt moiseen suoritukseen näyttelyurallaan... Itse sain vielä hienon lintuhavainnon kaupan päälle, kun omaa vuoroa odotellessa kentän yli lensi jalohaikara! Olimme koko päivän paikalla, koska matkaseurueen koirat pärjäsivät ROPin arvoisesti. 

Alunperin oli tarkoitus lähteä Sirin kanssa Latviaan vielä syksyllä, mutta laskin juoksujen alkavan liian lähellä h-hetkeä ja hylkäsin idean. Sirihän sitten päätti kuitenkin aloittaa ne juoksut jo elokuussa eli olisimme ihan hyvin voineet lähteä, mutta koska loma oli jo lyöty lukkoon, en viitsinyt alkaa enää säätää kaikkea uusiksi. Niinpä aloin kehitellä ideaa Kaunasin matkasta tammikuulle... Se on toistaiseksi vielä tuuminta-asteella, mutta jos vaan olosuhteiden puolesta onnistuu, niin Liettuaan käypi tiemme tammikuussa. 

Syksy on mennyt oikein mukavasti, ja Leevi-pappakin on ollut hyvässä kunnossa. Alkukesällä kunto vähän huononi, mutta se johtui kovasta työtahdistani, mikä johti siihen, etten päässyt Leevin kanssa tarpeeksi lenkeille. Syksyllä on ollut paljon vapaata, ja mitä viileämmäksi ilmat menevät, sitä notkeammin papparaisen jalka nousee. Lokakuun loppupuolella teimme työkaverin kanssa makkaranpaistoretken Harjun maisemissa. Viimeisestä retkestä onkin vierähtänyt jo jokunen vuosi eli koirat olivat enemmän kuin innoissaan!

Näyttelykesä jatkui elokuun lopussa kesälomani alettua. Ensimmäisenä vuorossa oli kotinäyttely Kouvolan raviradalla, jossa tuomarina oli Juha Putkonen. Hän on aina Siristä tykännyt (silloin kun Siri on suostunut esiintymään), joten toiveet olivat korkealla eikä pettymystä tullut! Ensimmäinen valioluokan esiintyminen tuotti tulokseksi narttujen voiton ja kolmannen VSP:n putkeen eli hattutempun!

(kuva Emmi Kortelainen)

Seuraavana päivänä suunnistimme Heinolaan. Siri veti jälleen hienosti ollen PN2 häviten vain omalle mummolleen Lisalle! Näyttelyä seuraavana päivänä Siri aloitti juoksut (aiemmin kuin olin laskenut). Seuraavana viikonloppuna oli Riihimäen reissu, jonne olin varannut hotelliyön ja junamatkat. Juoksuinen narttu hotellihuoneessa vähän arvelutti ja kaiken lisäksi sain itse vielä flunssanpoikasen, joten mietin reissun perumista ihan lauantaiaamuun asti. Viime hetkellä kuitenkin päätin lähteä, vedin särkylääkettä naamaan ja repun selkään!

Junamatka meni hienosti, Siristä on tullut jo ihan pro matkustamisessa. Riihimäen rautatieasemalta hypättiin taksiin, joka vei meidät raviradalle. Lauantaille oli luvattu sadetta, joka alkoikin juuri, kun saavuimme paikalle. Eipä mennyt kauaakaan, kun kenttä oli muuttunut mutavelliksi ja ruohikkokin oli kohtalaisen liukas. Onneksi olin tajunnut ottaa kahdet kengät mukaan, sillä lauantain jälkeen olin nilkkoja myöten jaloista litimärkä. Molempina päivinä cardeilla oli tuomarinmuutos, mikä harmitti varsinkin sunnuntain osalta, koska olin ilmoittautunut Riksuun nimenomaan tuomarin takia. No, lauantain tulos onneksi haihdutti harmitusta... 

Tuomarina oli italialainen Claudio di Giuliani, ja osanottajia oli peräti 30. Valionarttujakin oli viisi kappaletta, ja ajattelin, että käydään nyt pyörähtämässä ja lähdetään sitten hotellille... No, tuomarihan pyöritti meitä sitten koko rahan edestä vaihtaen aina välillä koirien järjestystä, mutta Siri ravasi aina ensimmäisenä. Olin hyvin hämmentynyt, kun tuomari osoitti meille luokkavoittajan paikan! Paras narttu -kehässä pyörittiin ihan yhtä kauan ja ekan kierroksen jälkeen tuomari näytti meille taas keulapaikkaa ja niinhän siinä sitten kävi, että Siri pesi koko porukan saaden elämäni ensimmäisen NORD SERTin! ROP-kehässä voiton vei upea ruotsalainen uros ja Siri pokkasi VSP:n, mikä oli ihan hyvä, koska en olisi siinä kelissä halunnut loppukehiin jäädäkään. 

(kuva Tiia Salosaari)

Sitten pistettiin kamat kasaan ja käveltiin reilun kahden kilsan matka Riihimäen keskustaan. Siri ehti toki siinä matkalla jo bongata yhden potentiaalisen rapsuttajan, kun se pysäytti kävelyllä olleen täti-ihmisen! Hänellä olikin kokemusta corgeista ja juttelimme kadulla hetken aikaa. Kaksi uitettua koiraa (toinen kirjaimellisesti, toinen kuvaannollisesti) purjehti hotelli Seurahuoneen respaan ja saimme mukavan lämpimän huoneen, jossa oli hyvä kuivatella kamppeita. 

Sunnuntaiaamuna kaveri tuli hakemaan meidät hotellilta ja vietimme auringonpaisteisen ja suorastaan kuuman päivän raviradalla. Tällä kertaa tuomarinmuutos ei ollut meille suotuisa, ja tuloksena oli ERI3. Siri oli tuomarin makuun jo liiankin solakan oloinen (ekaa kertaa tuollainen kommentti!) karvattomuuden takia. Iltapäivällä lähdettiin kaverin kyydissä kotiin. Viimeinen lomaviikko alkoi ja yksi näyttely olisi vielä seuraavana viikonloppuna, sitten saa riittää vähäksi aikaa.

Kesänäyttelykausi aloitettiin Lappeenrannasta, jossa corgit arvosteli norjalainen Bente Löseth. Linja oli aika tiukka enkä odottanut EH:ta kummempaa tulosta. Tuomari kuitenkin rakastui Siriin ihan täysillä, mutta harmi kyllä Siri oli taas hormoneista johtuen turvoksissa ja SA jäi sen takia saamatta. Tuomari sanoi, että ROP olisi tullut ilman muuta, mutta koira oli liian tuhdissa kunnossa. No, sillepä minä en mitään voinut... Arvostelu lämmitti kyllä sydäntä sen verran, että tuntui siltä, niin kuin olisi voittanut jotain!

Seuraava näyttely oli Kotkan ruusu, joka pidettiin Harjussa Virolahdella. Olin vähän taktikoinut ja ilmoitin Sirin Kotkaan, vaikka corgierkkari olisi ollut samana päivänä Jämsässä. Ajattelin kaikkien kovien nimien olevan erkkarissa eikä Kotkassa ollutkaan kuin kymmenkunta cardia. Tuomarina oli irlantilainen Sean Delmar, joka armahti meitä kuumissaan olevia eikä liikuttanut koiria kehässä kuin kerran ympäri. Päivä oli kuuma, mutta onneksi cardit olivat heti aamusta ja silloin oli vielä melko pilvistä. Siri voitti luokkansa, sai SA:n ja voittipa sitten vielä nartutkin ollen komeasti VSP! Toinen serti tuli siis kahden vuoden yrittämisen jälkeen ja siinä vaiheessa ajattelin, että kunpa kolmannen saamiseen ei menisi yhtä kauan...

No ei mennyt kuin kuukausi.

(kuva Tiia Salosaari)

Olin ilmoittanut Sirin heinäkuussa vain yhteen näyttelyyn, Hyvinkään vinttikoiraradalle. Näyttely jännitti kovasti lähinnä matkan takia, koska kukaan tuttu ei ollut lauantaina menossa sinne eli VR:n kyydissä oli mentävä. Lisäksi hermostutti Sirin paria päivää aikaisemmin alkanut massiivinen karvanlähtö. Matka oli monimutkainen: ensin taksilla asemalle, yhdellä junalla Lahteen, toisella Riihimäelle, kolmannella Hyvinkäälle ja kaverin kyydillä asemalta näyttelypaikalle. Ajallisesti siihen ei mennyt sen enempää aikaa kuin autollakaan olisi mennyt, mutta junasta toiseen hyppely tuntui vaivalloiselta. Sää oli onneksi mitä parhain, ei tarvinnut raahata takkia eikä sadevehkeitä.

Tuomarina oli serbialainen Rade Vesic, joka oli hieman omalaatuinen tapaus. Vähän ynseän oloinen aluksi, mutta lohkaisi loppua kohti pari vitsiäkin. Kaikki koirat saivat hänen kehässään ERIn (EH:n sai vain handlerin taitamattomuudella), mutta SA:t olivat tiukassa. Vain luokkavoittajat (eivätkä aina nekään) saivat SA:n. Mulla oli etukäteen hyvä kutina Hyvinkään näyttelystä eikä aavistus mennyt vikaan. Siri voitti luokkansa (6 avonarttua), sai ainoana luokassaan SA:n ja voitti myös nartut. Sitten sain sanoa kehäsihteerille NE SANAT: "ottaa sertin ja valioituu"! Karvanlähtökin oli loppujen lopuksi meille eduksi, koska pohjavillaa oli vielä sopivasti, mutta Siri ei näyttänyt paksulta turkin takia. Sitten otettiin vielä viralliset valioitumiskuvat Tiian toimesta, joka sattui sopivasti olemaan näyttelyssä ulkoiluttamassa kameraansa. 

(kuvat Tiia Salosaari)

Sitten samanlainen matka kohti kotia kolmella eri junalla. Siri sai junassa paljon rapsutuksia niin konnarilta kuin kanssamatkustajiltakin. Muistin myös, miksen ole käyttänyt pendolinoa koiranäyttelymatkoilla... tosi pahat ja ahtaat rappuset ja meinasin jäädä vielä oven väliinkin! Kotona oltiin alkuillasta, Sirillä oli vielä virtaa, mutta itse olin ihan poikki. Samana iltana laitoin valioanomuksen Kennelliittoon ja sieltä tulikin diplomi jo viikon päästä. Siristähän tuli samalla myös Eestin muotovalio Narvasta roikkumaan jääneen sertin ansiosta. Ruusukeseinä meni siis uusiksi, että saadaan kaksi uutta kunniakirjaa mahtumaan! Nyt voidaan jatkaa harrastusta valioluokassa ilman paineita. Ei Siriä edelleenkään kehän kiertäminen hirveästi kiinnosta, mutta ei sitä tarvitse enää perässäkään vetää. Jotenkin se on kyllä aikuistunut ja muuttunut vuoden sisällä. 

Tälle matkalle pääsy jännitti jo kaksi viikkoa etukäteen, mutta ei näyttelyn vaan junalakon takia. Junat eivät kulkeneet vielä lähtöpäivänä, mutta onneksi saimme kyydin tutun tutulta ihan Helsingin keskustaan asti. Majoituimme tuttuun hotelliin Albertinkadulle ja teimme iltalenkin läheisessä puistossa. Perjantaiaamuna heräsin klo 6 ja yritin laittaa puhelimesta herätystä pois, kun se menikin jumiin. Jouduin sulkemaan sen kokonaan ja kun se kysyi avatessa PIN-koodia, tuli totaalinen blackout! Näpyttelin kolme kertaa väärän koodin ja SIM-kortti meni lukkoon. Sitten tuli kiire respaan, josta onneksi sain apua ja puhelin heräsi eloon. Nappasin samalla mukaani aamiaispussin ja söin sen huoneessa.

Klo 7 lähdettiin kävelemään Länsisatamaan. Matkanjärjestäjältä ei ollut tullut mitään tarkentavaa matkaohjelmaa sähköpostiin, joten bussin tuloaika oli hieman epäselvä. Menin odottelemaan T2-terminaalin eteen, josta bussi on ennen lähtenyt ja odotin siinä tunnin eikä ketään näkynyt missään! Sitten oli pakko soittaa matkanjärjestäjälle, että missähän bussi mahtaa olla. Se löytyi uuden parkkihallin edestä parinsadan metrin päästä. Jouduin juoksemaan kyseisen matkan tosin kolmeen kertaan, koska paniikissa unohdin Sirin makuualusen terminaalin eteen. Sitten pystyi taas huokaisemaan helpotuksesta... Jännitysmomentteja oli ollut sille aamulle jo niin paljon, että ajattelin, ettei pumppu kestäisi enää enempää. Laiva lähti puoli tuntia myöhässä edellämme vuorossa olleen Megastarin hyydyttyä lähtölaituriin sähkövian vuoksi. Laivakyyti oli tasaista ja mukavaa. Ikkunasta olisi voinut bongailla merilintuja, jos olisi ollut kiikarit mukana.

Tallinnassa pysähdyimme koiria pissattamaan ja hankkimaan matoleimat eläinlääkäriltä. Olin hankkinut Evidensiasta Milbemaxia, koska Siri oli oksentanut kaikki muut matolääkkeet ylös. Milbemax pysyi sisällä! Narvassa olimme klo viiden maissa, käytiin pienellä välilenkillä ja kaupassa. Syömisen jälkeen ajattelin ummistaa silmäni ihan vaan hetkeksi. No, se hetki kesti kolme tuntia ja sitten olikin lähdettävä jo iltalenkille. Perjantai-iltana kaupungilla ei liikkunut keitään muita kuin suomalaisia koiravieraita!

Lauantaiaamuna lähdettiin bussilla näyttelypaikalle viiden minuutin ajomatkan päähän Narova-hallille. Halli oli aika viileä, muttei liian kylmä kuitenkaan ja ihan riittävän tilava. Kukaan muu meidän seurueesta ei sattunut samaan tai viereiseen kehään, joten jouduin seisomaan (ei ollut tuolia) kylmällä betonilattialla kymmenisen tuntia yksinäni. Päivä tuntui tosi pitkältä ja väsyttävältä, kehä oli myöhässä ja koirien ulkoilutuspaikka oli aivan hirveä kivilouhos. Tuomarina oli virolainen Kristel Ratnik-Soosaar. Olin ajatellut, että tältä tuomarilta saattaisi jotain palkintoa irrota, mutta hänpä pyöritti meitä uudestaan ja uudestaan edestakaisin ja ympäri ja sanoi lopulta, että sori vaan, mutta koira ontuu oikeaa takajalkaa! En ollut itse huomannut mitään outoa eikä kehän laidalla ollut corgikasvattajakaan nähnyt mitään ontumista. Minkäs teet, sileä ERI1 ja ulos. Serti meni SA:n mukana, koska toinen sertistä kilpaillut narttu sai EH:n. Illalla ajattelin jo, että taisi olla virhe koko reissu.

Sunnuntaiaamuna lähdettiin taas kahdeksan jälkeen pelipaikoille ja tällä kertaa päivä meni mukavasti ja nopeasti. Meillä oli useamman ihmisen leiri hieman väljemmän kehän laidalla ja tuolikin löytyi lainaksi. Tuomarina oli Marko Lepasaar Virosta, joka on arvostellut Sirin kerran Suomessa eikä kirjoittanut kovin kummoista arvostelua. Meidän vuoromme oli vasta klo 14 ja käytin Sirin kunnon lenkillä puoliltapäivin ihan kadulla asti, koska ulkoilualueelle en enää halunnut. Sirillä oli jo vähän turnausväsymystä, ja oli ihan varma, ettei se jaksa esiintyä enää toisena päivänä. Siri yllätti kuitenkin iloisesti ja esiintyi todella hienosti, paremmin kuin edellispäivänä. Luokkavoitto ja SA tuli, mikä tarkoitti automaattisesti myös sertiä. PN-kehässä jäimme sijoitusten ulkopuolelle, mutta koska edellä oli kolme junnua ja yksi valio, saaliiksi saimme sertin ja varacacibin!

Lähdimme kesken loppukehien pois, koska kaikilla oli nälkä ja halusimme pysähtyä matkalla syömään. Monella muullakin oli sunnuntaipäivä sujunut kehissä lauantaita paremmin ja tunnelma bussissa oli suorastaan hilpeä. Matkalla Tallinnaan alkoi lumipyry, joka jatkui Helsinkiin asti aina vaan pahentuen, mutta onneksi merenkäynti ei silti ollut kovin pahaa. Länsisatamaan saavuimme maanantain puolella klo 00.30 ja saatuani kamat purettua suuntasimme Sirin kanssa apostolinkyydillä Radisson-hotelliin Ruoholahdenrantaan. Kello oli jo kaksi yöllä, ennen kuin pääsin nukkumaan. Muhkean aamupalan jälkeen käveltiin rautatieasemalle ja hypättiin junaan, jotka onneksi kulkivat taas normaalisti. Kaikenlaista kommellusta ja ylimääräisiä sydämentykytyksiä siis oli enemmän kuin olisi ollut tarpeen, mutta hienosti selvittiin! Sirille pitää antaa matkasta täysi kymppi, niin mahtava matkakaveri se oli!

Näköjään menee nykyään puoli vuotta, ennen kuin saa aikaiseksi kirjoittaa jotain... Viime vuoden loppupuolesta ei ole mitään ihmeempää kerrottavaa. Sirin kanssa kierrettiin näyttelyitä huonolla menestyksellä, parhaana saavutuksena Porvoon PN4 -sija. Leevikin porskutti entiseen malliin, mutta kyllä siitä nyt huomaa, että onhan se jo vanha. Uni maittaa paremmin kuin ennen ja liikkuminen on vähän sellaista pomppimista. Joulun ja loppiaisen välissä otettiin pari viikkoa iisisti, kun takajalat menivät vähän huteran oloisiksi eikä Leevi pystynyt hyppäämään sohvalle. Onneksi tilanne parani eikä eläinlääkärin palveluksia tarvittu. 

Siristä puolestaan on nyt tullut aikuinen. Se on alkanut viihtyä näyttelyissäkin jo paremmin eikä enää näytä maansa myyneeltä. Energiaa on enemmän kuin ennen ja itsevarmuutta on tullut lisää. Tammikuussa käytiin junalla Lahden ryhmänäyttelyssä ja Siri jaksoi tosi hyvin koko päivän, vaikka käytiin vielä samalla reissulla kaverilla kylässä. Junamatkat menee jo rutiinilla ja lähinnä unten mailla. Tästä innostuneena varasin meille matkan Narvaan maaliskuulle. Viimeisestä ulkomaanreissusta onkin jo 3 vuotta, ja sen jälkeen kaikki lähtöyritykset ovat menneet mönkään syystä tai toisesta. Nyt tuli sellainen fiilis, että voisi lähteä yrittämään saada jonkunnäköistä ruusuketta. Suomalaiset tuomarit eivät Siristä oikein syty, ja niitähän on melkein joka näyttelyssä nykyään.