Tälle matkalle pääsy jännitti jo kaksi viikkoa etukäteen, mutta ei näyttelyn vaan junalakon takia. Junat eivät kulkeneet vielä lähtöpäivänä, mutta onneksi saimme kyydin tutun tutulta ihan Helsingin keskustaan asti. Majoituimme tuttuun hotelliin Albertinkadulle ja teimme iltalenkin läheisessä puistossa. Perjantaiaamuna heräsin klo 6 ja yritin laittaa puhelimesta herätystä pois, kun se menikin jumiin. Jouduin sulkemaan sen kokonaan ja kun se kysyi avatessa PIN-koodia, tuli totaalinen blackout! Näpyttelin kolme kertaa väärän koodin ja SIM-kortti meni lukkoon. Sitten tuli kiire respaan, josta onneksi sain apua ja puhelin heräsi eloon. Nappasin samalla mukaani aamiaispussin ja söin sen huoneessa.

Klo 7 lähdettiin kävelemään Länsisatamaan. Matkanjärjestäjältä ei ollut tullut mitään tarkentavaa matkaohjelmaa sähköpostiin, joten bussin tuloaika oli hieman epäselvä. Menin odottelemaan T2-terminaalin eteen, josta bussi on ennen lähtenyt ja odotin siinä tunnin eikä ketään näkynyt missään! Sitten oli pakko soittaa matkanjärjestäjälle, että missähän bussi mahtaa olla. Se löytyi uuden parkkihallin edestä parinsadan metrin päästä. Jouduin juoksemaan kyseisen matkan tosin kolmeen kertaan, koska paniikissa unohdin Sirin makuualusen terminaalin eteen. Sitten pystyi taas huokaisemaan helpotuksesta... Jännitysmomentteja oli ollut sille aamulle jo niin paljon, että ajattelin, ettei pumppu kestäisi enää enempää. Laiva lähti puoli tuntia myöhässä edellämme vuorossa olleen Megastarin hyydyttyä lähtölaituriin sähkövian vuoksi. Laivakyyti oli tasaista ja mukavaa. Ikkunasta olisi voinut bongailla merilintuja, jos olisi ollut kiikarit mukana.

Tallinnassa pysähdyimme koiria pissattamaan ja hankkimaan matoleimat eläinlääkäriltä. Olin hankkinut Evidensiasta Milbemaxia, koska Siri oli oksentanut kaikki muut matolääkkeet ylös. Milbemax pysyi sisällä! Narvassa olimme klo viiden maissa, käytiin pienellä välilenkillä ja kaupassa. Syömisen jälkeen ajattelin ummistaa silmäni ihan vaan hetkeksi. No, se hetki kesti kolme tuntia ja sitten olikin lähdettävä jo iltalenkille. Perjantai-iltana kaupungilla ei liikkunut keitään muita kuin suomalaisia koiravieraita!

Lauantaiaamuna lähdettiin bussilla näyttelypaikalle viiden minuutin ajomatkan päähän Narova-hallille. Halli oli aika viileä, muttei liian kylmä kuitenkaan ja ihan riittävän tilava. Kukaan muu meidän seurueesta ei sattunut samaan tai viereiseen kehään, joten jouduin seisomaan (ei ollut tuolia) kylmällä betonilattialla kymmenisen tuntia yksinäni. Päivä tuntui tosi pitkältä ja väsyttävältä, kehä oli myöhässä ja koirien ulkoilutuspaikka oli aivan hirveä kivilouhos. Tuomarina oli virolainen Kristel Ratnik-Soosaar. Olin ajatellut, että tältä tuomarilta saattaisi jotain palkintoa irrota, mutta hänpä pyöritti meitä uudestaan ja uudestaan edestakaisin ja ympäri ja sanoi lopulta, että sori vaan, mutta koira ontuu oikeaa takajalkaa! En ollut itse huomannut mitään outoa eikä kehän laidalla ollut corgikasvattajakaan nähnyt mitään ontumista. Minkäs teet, sileä ERI1 ja ulos. Serti meni SA:n mukana, koska toinen sertistä kilpaillut narttu sai EH:n. Illalla ajattelin jo, että taisi olla virhe koko reissu.

Sunnuntaiaamuna lähdettiin taas kahdeksan jälkeen pelipaikoille ja tällä kertaa päivä meni mukavasti ja nopeasti. Meillä oli useamman ihmisen leiri hieman väljemmän kehän laidalla ja tuolikin löytyi lainaksi. Tuomarina oli Marko Lepasaar Virosta, joka on arvostellut Sirin kerran Suomessa eikä kirjoittanut kovin kummoista arvostelua. Meidän vuoromme oli vasta klo 14 ja käytin Sirin kunnon lenkillä puoliltapäivin ihan kadulla asti, koska ulkoilualueelle en enää halunnut. Sirillä oli jo vähän turnausväsymystä, ja oli ihan varma, ettei se jaksa esiintyä enää toisena päivänä. Siri yllätti kuitenkin iloisesti ja esiintyi todella hienosti, paremmin kuin edellispäivänä. Luokkavoitto ja SA tuli, mikä tarkoitti automaattisesti myös sertiä. PN-kehässä jäimme sijoitusten ulkopuolelle, mutta koska edellä oli kolme junnua ja yksi valio, saaliiksi saimme sertin ja varacacibin!

Lähdimme kesken loppukehien pois, koska kaikilla oli nälkä ja halusimme pysähtyä matkalla syömään. Monella muullakin oli sunnuntaipäivä sujunut kehissä lauantaita paremmin ja tunnelma bussissa oli suorastaan hilpeä. Matkalla Tallinnaan alkoi lumipyry, joka jatkui Helsinkiin asti aina vaan pahentuen, mutta onneksi merenkäynti ei silti ollut kovin pahaa. Länsisatamaan saavuimme maanantain puolella klo 00.30 ja saatuani kamat purettua suuntasimme Sirin kanssa apostolinkyydillä Radisson-hotelliin Ruoholahdenrantaan. Kello oli jo kaksi yöllä, ennen kuin pääsin nukkumaan. Muhkean aamupalan jälkeen käveltiin rautatieasemalle ja hypättiin junaan, jotka onneksi kulkivat taas normaalisti. Kaikenlaista kommellusta ja ylimääräisiä sydämentykytyksiä siis oli enemmän kuin olisi ollut tarpeen, mutta hienosti selvittiin! Sirille pitää antaa matkasta täysi kymppi, niin mahtava matkakaveri se oli!