Perjantai-iltana 13.7. lähdettiin ensin henkilöautokyydillä Nokialle, josta jatkettiin King Toursin bussin kyydissä kohti pohjoista. Istuimme bussissa koko yön (Tupoksen ABC:llä iltalenkki) eikä kumpikaan meistä, emäntä eikä koira, saanut unen päästä kiinni. Itse torkahdin hetkeksi juuri silloin, kun ylitettiin valtakunnanraja Torniossa. Ruotsin puolella katselin maisemia sekä kaikenlaisia eläimiä, joita oli aamu-usvassa paljon liikkeellä. Poro, kauris, hirvi sekä mahdollisesti kaksi karhua. Kaukana olivat, mutta karhuilta näyttivät! Klo 7.30 oltiin perillä Piteån Sjulnäsissä näyttelypaikalla. Itselläni oli vasta sunnuntaina kehä, joten jäin istumaan bussiin ja katsoin, mitä sitten tapahtuu. Asioista tiedottaminen ei ole King Toursin parhaita puolia, joten olin hieman pihalla, kun Maritta rupesi puhumaan menosta toiselle näyttelypaikalle. Kävi ilmi, että kaksi kyytiläistä oli menossa muutaman kilsan päähän villakoirien erkkariin. Bussi kävi heittämässä heidät perille ja sitten palattiin Sjulnäsiin. Ja sitten odotettiin. Ja odotettiin. Kävimme Piteån keskustassa ostoksilla tunnin ajan ja loput kolme tuntia istuimme bussissa ja odotimme, että saisimme hotellihuoneet. Ulkona oli todella kuuma, lähemmäs + 30 astetta, mutta onneksi bussissa oli hyvä ilmastointi.

Hotellihuone olikin aivan ihana, merinäköala, parveke, jääkaappi ja paljon tilaa. Huonekaverinamme oli japanese chin emäntineen. Koirat olivat molemmat uroksia, joten pidimme ne aina erillään varmuuden vuoksi. Iltalenkki tehtiin meren rannalla, ja Leevi pääsi maistamaan merivettä. Yök, sanoi Leevi! Hotelli oli varsinainen viihdekeskus mökkeineen, huvi- ja vesipuistoineen ja esiintymislavoineen. Illalla sisäpihalla soitti joku bändikin, mutta olimme silloin jo unten mailla.

Näyttelyaamuna lähdettiin kolmessa eri erässä Sjulnäsiin, me ensimmäisessä erässä. Cardit alkoivat jo klo 9 jälkeen ja niitä oli 16 kpl. Leevi oli ainoa veteraani, joten mahdollisuudet olivat hyvät, mutta... EH napsahti ja aivan syystä. Aamulla oli turkasen kuuma, aurinko porotti ja itsekin meinasin pökertyä. Leevi oli matkasta sen verran väsynyt, että ei vaan jaksanut ravata kunnolla. Iltapäiväkehä olisi ollut parempi, koska puoliltapäivin taivas meni pilveen ja loppupäivä oli ihan siedettävä lämpötilaltaan. Näin siis tällä kertaa, ei voi mitään. En tiedä, viitsinkö enää lähteä kolmatta kertaa yrittämään. Ensi vuonna se olisi tehtävä, jos meinaa tehdä. Katsotaan nyt. Reissu oli kyllä muuten mukava, enkä todellakaan ollut ainoa, joka Ruotsista tyhjin käsin lähti. Paluumatkalla käytiin vielä Liisa-tädillä Hattulassa aamukahvilla ja kotona oltiin puolenpäivän maissa maanantaina. Viikon päästä korkataan Suomen veteraanikehät toivottavasti paremmalla onnella.