Matkamme alkoi torstai-iltana, kun puksutimme junalla Helsinkiin. Asemalta nappasin taksin, joka vei meidät Länsisatamaan. Puoli 10 illalla tuttu, sininen Miliamin bussi hurautti laivalta parkkipaikalle, sitten lastattiin auto ja lähdettiin ajamaan kohti Harstadia! Huonosti nukutun yön jälkeen oltiin aamulla sateisessa Oulussa, haettiin kaupasta vähän aamupalaa ja jatkettiin Ruotsin rajalle. Haaparannan jälkeen aurinko tuli hetkeksi esiin, kunnes taas tunturialueella sumu sakeni ja alkoi sataa räntää. Kiirunaan saavuttaessa maa oli jo valkoinen ja satoi silkkaa lunta.

Alkuiltapäivällä olimme jo Norjan rajalla ja siitä alkoikin sitten kameroiden räpse ja maisemien ihailu.Vuoret kohosivat yhä korkeammalle ja maisemat olivat karun kauniita. Matkan varrella näkyi lukuisia kesämökkejä, tunturipuroja ja lammikoita sekä valitettavasti sankkoja pilviä, jotka peittivät korkeimmat vuorenhuiput. Narvikin lähellä rannikolla olikin jo varsin hulppeat maisemat eikä oikein tiennyt, mihin suuntaan olisi päätä kääntänyt. 19 tunnin ajomatkan jälkeen olimme viimein perillä Harstadin lähellä Tjeldsundbrua Campingissä. Majoituimme ihaniin pikku mökkeihin, jotka olivat ihan meren rannassa. Aluksi oli tietysti päästävä ulos ulkoiluttamaan koiria ja ihailemaan ympäristöä. Kämppikset Leevi ja pihakoira Nasu löysivät heti yhteisen harrastuksen - myyränmetsästyksen! Myyriä oli aivan valtavasti joka puolella, ja koirat olivat seitsemännessä taivaassa.

IMG_5268.jpg

Lauantaiaamuna lähdettiin tositoimiin Harstadiin koiranäyttelyyn. Halli sijaitsi korkealla mäellä hieman keskustan ulkopuolella. Hallissa oli aika viileää, koska ovi oli auki koko päivän ja lämpötila oli aika lähellä nollaa. Palelemista lisäsi varmaankin myös jännitys, jota riittikin pitkälle iltapäivään asti, sillä kehä oli puolitoista tuntia myöhässä. Tuomarina oli Elina Haapaniemi, jolla olimme olleet kahdesti aiemminkin, viimeksi kesällä Ruotsissa. Cardeja oli neljä kappaletta, yksi norjalainen pentu, kaksi suomalaista valiourosta ja nuori suomalainen narttu. Molemmat urokset saivat ERIn, joten jännitys säilyi loppuun asti. Niinhän siinä sitten kävi, että Leevi veti pitemmän korren, koska toinen uros oli vielä keskenkasvuisen oloinen. Meille ei siis tullut turha reissu, sillä Leevi sai ns. ison sertin (vaikka kyseessä olikin kansallinen näyttely) ja valioitui Norjan muotovalioksi. Koska narttu ei saanut SA:ta, Leeville tuli myös ROP!

IMG_5216.jpg

ROP- ja valioruusukkeet saatiin kehästä, mutta muut piti ostaa ja niinpä suuntasinkin toimistolle. Ostin kaikki, mitä irti sai eli ERI-, SA- ja sertiruusukkeet. Ryhmäkehä menikin sitten penkin alle, mutta se ei haitannut. Edellämme olleella shelttinartulla oli selvästi juoksut, Leevi sai siitä vainun ja esiintymisestä ei ollut sen jälkeen enää puhettakaan. Näyttelyn jälkeen kävimme vielä kaupassa tuhlaamassa loput kruunut ja palasimme kämpille varsin voitokkaina. Yhtä koiraa lukuunottamatta kaikki voittivat jotakin!

IMG_5277.jpg

Sunnuntai olikin meidän vapaapäivämme. Aamulla satoi aika rankasti, joten teimme vain lyhyen aamulenkin rannalla, josta Leevi pyydysti yhden ison myyrän! Yhdeltätoista sade oli hellittänyt sen verran, että pääsimme lähtemään tunturille kiipeilemään. Kävelimme läheiselle hotellille, jonka luota lähti polku ylös tunturille. Minulle oli yllätys se, miten märkää tunturilla on, silkkaa suota koko maasto! Polku oli suurimmaksi osaksi kalliota, joten kuivin jaloin pääsin kipuamaan, kiitos hyvien kenkien. Ylhäällä piti sitten valokuvata koko rahan edestä, ja onneksi aurinko alkoi siinä vaiheessa paistaa pilvien lomasta. Parin tunnin lenkin jälkeen palasimme kämpille pakkaamaan kamoja ja syömään jääkaappia tyhjäksi.

Neljän paikkeilla sunnuntaina näyttelyssä olleet palasivat majapaikkaamme ja paluumatka alkoi. Sunnuntain saldo oli myös mahtava, sillä kaikki sinä päivänä näyttelyssä olleet bussimme koirat menestyivät. Ajelimme kolmisen tuntia Kiirunaan, jonne saavuimme illan pimentyessä. Ensimmäiset revontulet alkoivat loimuta Ruotsin Lapissa, ja jatkoa seurasi Tornion kohdalla, jossa seurasin reposia bussin ikkunasta. Kiirunan jälkeen pysähdyimmekin seuraavan kerran vasta Suomen rajalla, jossa tullimies tuli kyselemään, olemmeko suomalaisia ja mistä olemme tulossa. Passeja ei tarvinnut kuitenkaan esitellä ja matka jatkui saman tien. Kello kahdelta yöllä tuli odottamattoman pitkä pysähdys, sillä bussi hajosi. Nokkelat kuskit saivat sen puolentoista tunnin jälkeen korjattua, osin hieman tuurillakin, ja pakkasessa kylmennyt suto pääsi jatkamaan matkaa. Äänekoskella ja Vaajakoskella jäivät jo ensimmäiset matkustajat pois, Lahdessa ja Helsingissä loput. Itse jäin Lahden Renkomäessä pois, koska sieltä oli kyyti odottamassa ja kotona oltiin jo puoliltapäivin maanantaina.

Kilometrejä kertyi 2800 ja bussissa istuttuja tunteja 38, mutta siitä huolimatta matka ei tuntunut pitkältä. Ehdottomasti tekemisen arvoinen reissu!!!