Helle on hellinyt jo kaksi viikkoa ja aina vaan kuumenee... Pojat eivät jaksa tehdä juuri mitään muuta kuin etsiä viileämpää makuupaikkaa (jota ei ole). Sisällä on 30 astetta ja ulkona vähintään saman verran. Illalla onneksi vähän helpottaa. Sääliksi kävi yhtä sammakkoakin, joka oli tullut vilvoittelemaan pihamme vesialtaaseen. Leena-kissamme päätti sammakkoparan maallisen taivalluksen... Sana oli ilmeisesti pomppijoiden keskuudessa kiirinyt, sillä seuraavana päivänä pihalla loikki jo uusi kurnuttaja. Hiski ja Leena äkkäsivät sen nopeasti, mutta se oli onneksi nopeampi ja ehti paeta aidan taakse turvaan.

Ylihuomenna olisi tarkoitus lähteä ensimmäiselle ulkomaan näyttelyreissulle Viroon. Pärnussa on 5 cardigania ja Haapsalussa 2 (eli meidän pojat). Molemmat koirat on ilmoitettu molemmille päiville. Toivottavasti mittari ei kipua ihan kolmeenkymppiin asti... Sunnuntaille oli tosin luvattu sadetta, että sekään ei kyllä ole kiva. Luulen kuitenkin, että matkasta tulee hauska. Meillä on kiva majapaikka tiedossa Haapsalun vanhasta kaupungista meren rannalta ja näyttelypaikka eli piispanlinna on siitä ihan kivenheiton päässä. Toivotaan vain, että auto ei simahda (eikä kuski tai kartturi!)...